Hyypiön talo Kuusikkoniemessä

 


Senja Mäkisen muistelee Hyypiön taloa ja Kuusikkoniemeä.

Siinä oli vanha suuri hirsitalo. Sen oli perintönä saanut Anna-Mari Hyypiö, syntynyt 1858. Tämä Anna-Mari, minun mummoni, oli jäänyt suurina nälkävuosina orvoksi, ensin äidistään 6 vuoden vanhana ja sitten isä oli avioitunut uudestaan ja kuollut mummon ollessa 11-vuotias. Isän uusi vaimo oli myöhemmin avioitunut ja mm. Posti-Esi oli tavallaan mummon velipuoli. Mummo oli joutunut holhottavaksi ja oli kuolemansa asti katkera siitä, että holhooja oli käyttänyt väärin hänelle kuuluvia oikeuksia maan jakamisen suhteen. Talo jaettiin kolmeen yhtä suureen osaan.

 

< < Edellinen | Seuraava >