Hyypiön talo Kuusikkoniemessä

 

Nälkävuodet 1866-67 olivat tärkeitä kertomuksia lapsuudessani. Kulkijoita oli ollut paljon ja kuolleita tienvierillä. Hyypiön kujasillekin oli tullut paljon kerjäläisiä. Siinä he olivat maanneet pöhöksissä, turvonneina nälästä. Ei ollut heille syötävää annettavissa. Mummonikin laitettiin kerjäämään, vaikka oli pieni. Ilman Venäjältä saatua viljaa tuskin olisimme olemassa. Pietariin vietiin laivalasteittain hiekkaa, kiviä ja halkoja. Sieltä saatiin leipää elämiseen.

Kuusikkoniemessä oli ollut aikaisemmin myös iso rakennus, mutta sen tuli oli polttanut. Siitä tulipalosta mummo kertoi:”Sitä tulipalloo ei saant veel sammuttaa, ettei se ois levint ympäriinsä, toisii talloi. Sen annettii pallaa. Pit juosta kolme kertaa palavan talon ympäri ja sit ei saantkaa tehhä mittää.”

Suuri talo oli ulkoapäin vuorattu. Ikkunalaudat ja räystäät oli koristeellisiksi veistetty. Kuusiruutuisia ikkunoita oli yhdeksän kappaletta varsinaisessa rakennuksessa. Kalterissa ja sulannissa oli lisäksi pari ikkunaa. Suuri tamminen ovi, jossa oli messinkiset ovenkahvat, joista oli mukava pitää kiinni. Lasten olisi tehnyt mieli niissä roikkua, mutta ei sitä saanut tehdä, sillä selkäsauna olisi siitä tullut.Sulanti oli ruokia varten. Siellä ne säilyivät viileämpänä kuin sisällä. Itse pihalla eli kartanolla oli mukava lasten olla.

Kartanon ympärillä olivat rakennukset. Kun tuvan ovesta tuli ulos, niin heti vasemmalla oli suuri puinen portti, jonka sai lukittua rautaisella linkulla. Portti oli kiinni kärrikuurissa. Kärrikuurin läpi meni ovi saunalle, joka oli ojan reunalla vähän kauempana siitä erillään. Kuuri oli kiinni hirsirakenteisessa tallissa ja talli kiinni heinäladossa. Heinälato teki kulman ja yhdisti lantakatoksen navettaan. Navetta teki kulman ja yhdisti puukuurin. Välillä oli suuri puuportti, joka voitiin sulkea. Puukuuri oli vaate-ja ruoka-aitan kanssa samassa linjassa ja oli yhdistetty suurella portilla asuinrakennukseen, kamarin kulmaan. Kun portti oli suljettu, niin ei ollut näkyväisyyttä muualle kuin taivaaseen. Kai piha oli suljettu susien takia tai sotien johdosta. Lasten oli siinä mukava leikkiä kartikkaa tai silmäpeittoa.

Kaivoa ei ollut, vaan vesi haettiin Hyypiönojasta. Oja oli jo kuluttanut uoman Hyypiön peltojen keskelle. Mereen laskiessaan uoma oli monen metrin korkuinen. Hyypiönojassa oli usein lohenpoikasia, mutta isompia lohia siitä ei saatu.

Kuin kaunista unta oli kauniin syyskuun aamuvarhainen. Kun nousit Hyypiönmäelle, kuulit lehmien kellojen kalkatuksen, kun niitä ajettiin metsään. Kuulit kukkojen kilpalaulantaa reviiriensä puolesta. Kuulit karttujen tahdikasta lyöntiä, kun riihessä puitiin. Kuulit airojen loiskintaa, kun aamuvarhaiset verkkojen kokijat salmessa soutivat. Kuulit kaikuina samanlaisia ääniä Revonsaaren puolelta. Vain veden kantamat äänet pehmenivät ja pyöristyivät.

Hyypiön kujasilla joku oli ehtinyt hevosellakin ajamaan. Kärrien pyörien rautaiset vanteet kolisivat Hyypiönmäen kivikkoisella ja soraisella tiellä. Tien vieressä oli tolppia aina määrättyjen matkojen päässä. Toisissa tolpissa oli nimet ja talojen numerotkin. Nämä tolpat olivat merkkejä, mihin asti kenenkin talon oli pidettävä tiet kunnossa. Keväisin tuotiin monia sorakuormia kärrinpyörien painamiin uriin. Me lapset emme sellaisesta pitäneet, sillä paljaat jalat tulivat verille tiellä kulkiessa. Olivathan nuo jalat verillä keväisin muulloinkin, kun liian aikaisin meni paljasjaloin ulos. Kurennokkimiset tuli jalkaan. Ai, miten ne kirvelivätkään saunassa! Viilillä niitä voideltiin, kun oikein pahat oli.

Parhaimmat muistoni ovat Kuusikkoniemestä. Olen sen 10.sukupolvea ja viimeinen sen savusaunassa syntynyt. – Siitäkö rakkaus sinne? Oli Vapon päivä 1933 ja hyvästit Kuusikkoniemelle! Taloa ja ulkorakennuksia alettiin purkaa ja siirtää mäkeen. Ensin tehtiin aitasta sauna ja porstua, jossa asuttiin kesä 1933. Kuusikkoniemen suuresta tuvasta rakennettiin pieni talo: tupakeittiö ja 2 kamaria. Suuri leivinuuni lämmitti kolmea huonetta. Yhdessä kamarissa oli tiiliuuni. Yritettiin mahtua. 1935 vietettiin Onni-veljeni ja Helvin häitä. He asuivat jonkin aikaa siinä. Helvi sairastui ja kuoli 1939. Mummo kuoli 9.7.1936 ja samana kesänä Arvi-veljeni ja Hilja avioituivat. Oli häät ja hautajaiset samana kesänä. Arvi asui siinä vain vuoden verran perheen kasvaessa. He olivat välillä muualla vuokralla. Toini oli työssä Kotterlahdessa ja Tauno lähti Helsinkiin leivän hakuun. Sai sankarikuoleman 1943 ja Koiviston sankarihauta peitti hänet. (Olen monessa yhteydessä kirjoittanut hänestä. Mm. runoni ”Koiviston kirkkopetäjä” on saanut alkunsa hänen hautauksestaan) Minä itse en saanut paljon siellä asua, sillä olin kesät töissä. Kansakoulua kävin neljä vuotta ja heti läksin maailmalle lapsenlikaksi leipääni ansaitsemaan.

Kuusikkoniemi on antanut minulle sen voiman ja ne ihmiset siellä – sen perinnön, jota on tarvittu kansanperinteen tallentamisessa, jonka huipentumana oli Kalevalaisen runolaulun Maailmanmestaruus vuonna 1997.

 

< < Edellinen | < Edellinen | Seuraava >