Pääsivulle Asukkaat Talolista Ryhmäkuvia Koulukuvia Historiaa Lähihistoria Keittokirja Vieraskirja Linkkejä Muistelmia Kaunis Kiiskilä Info

Kiiskilä tänään

Kyltissä lukee Baza otdyha PRIBOJ aoot.lemz ("Virkistysalue TYRSKY, Avoinosakeyhtiö Lemz")

aallot.gif (1K)

Mitä kuuluu Kiiskilään tänään, vuonna 2000. Reilut 60 vuotta on kulunut siitä siitä, kun kylä kukoisti yli 500 vuoden historiansa voimalla.

Vuoteen 1953 mennessä kylä oli hävitetty. Kaikki talot oli purettu ja siirretty pois. Jopa kylän nimi oli "unohdettu" paikallisista kartoista.

Neuvostoaikana alue oli suljettua sotilasaluetta. Kylän entisillä asukkailla ei ollut pääsyä Kiiskilään. Niimpä monet heistä eivät enää koskaan nähneet kotikyläänsä, jossa olivat syntyneet ja kasvaneet.

1990-luvulla olot vapautuivat ja vierailut entisille kotiseuduille sallittiin. Alue vapautui myös venäläisille, sillä seurauksella, että kylään rakennetaan nyt eritasoisia loma-asumuksia.

  • Kiiskilän venäläinen lähihistoria
  • Kiiskilästä siirrettiin taloja lähinnä Kurkelaan, Ilmastille ja muualle Koivistolle. Esim. kyläkauppa toimii nykyisin Koivistolla pioneerien talona. Mikäli tunnistat jonkin taloista tai ainakin luulet tunnistavasi, niin ota yhteyttä Juha Vähäkankaaseen. (Yhteystiedot Info-sivulla.)