Pääsivulle Asukkaat Talolista Ryhmäkuvia Koulukuvia Historiaa Lähihistoria Keittokirja Vieraskirja Linkkejä Muistelmia Kaunis Kiiskilä Info

Kiiskiläläisten ”purren kannella” vuosisatojen myrskyssä

1000-1600 luku

Jo ennen vuotta 1000 purjehtivat varjaagit (viikingit) Suomenlahdella kohti itää.

Koiviston rantojen asukkaat siirtyivät piilopirtteihinsä vainovalkeiden syttyessä, ja palasivat kyliinsä vaaran poistuttua. Nämä Nevalle, Venäjälle ja jopa Konstantinopoliin saakka matkaavat ryöstelijät tunnettiin myös kauppamiehinä. Näiltä kulkijoilta rantakylien asukkaat saivat tietoja hallitsijasta jota kuninkaaksi kutsuttiin, sekä luomakunnan herrasta joka tunnettiin ristin merkistä.

 
  


”Kristityn maan turvaksi” rakennutti Torkkeli Knuutinpoika Viipurin linnan.

1200 luvun lopulla Torkkeli Knuutinpoika saapuikin Karjalaan, aloitti Viipurin linnan rakentamisen ja toi kristinuskon Karjalaan. Torkkeli oli ruotsalainen marski, joka toimi kuningas Birgerin alaikäisyyden aikana sijaishallituksen johtajana. Arvata saattaa, että lähiseudun asukkaat joutuivat tavalla tai toisella mukaan linnan rakentamiseen ja ylläpitoon. Veroina toimitettiin rakentajille puuta, kiveä ja muuta materiaalia, sekä tehtiin päivätöitä linnoituksella. Laivurit määrättiin hakemaan materiaalia rakentajille ulkomaan satamia myöten.


Jo 1300 luvun alussa Viipurin linnan kestävyyttä koeteltiin, vanha vainooja Venäjä yritti valloittaa lisää alueita Karjalasta. Yritys ei tuolloin vielä onnistunut. Solmittiin Pähkinäsaaren rauha vuonna 1323. Siinä Karjalan kannas jäi Ruotsin vallan alle. Kesti 1700 luvun alkuun ennen kuin Venäjä pystyi toteuttamaan valloitusretkensä ja miehittämään Karjalan. Siihen saakka sotia ja kahakoita käytiin alueen hallinnasta. Karjalan kyliä ryöstettiin ja poltettiin. Sotaväenotot ja sotilaiden majoittaminen rasittivat erikoisesti Karjalan rajaseudun väestöä. Kansa vaikeroi tuolloin sanoin:

Autiona on Karjala, Savo ja Hämeestä puoli,
Niistä ei kuulu yhtään ihmissanaa,
Eik` ole lehmää, koiraa, kukkoa tai kanaa.

aallot.gif (1K)

Erikoisen sotainen aika sattui 1500-luvulle. Silloin joutuivat Kiiskilän Kiisken talostakin pojat sotatantereille, ainoastaan yksi poika Tuomas selvisi sukua jatkamaan. Lukuisat olivat ne jalkajousen tukit joita Koivistonkin tilalliset joutuivat veroina toimittamaan kotiseutunsa puolustajille. Joutselän taistelut ovat jääneet tuota ajalta aikakirjoihin, siellä pieni suomalaisista talonpoikaistaistelijoista koottu joukko pystyi lyömään kymmenkertaisen venäläisjoukon. Piispa Mikael Agricola joutui näiden sotien jälkeen käymään rauhanneuvotteluja Moskovassa. Sieltä palattuaan hän kuitenkin menehtyi matkan rasituksiin Koiviston rajalla Kanneljärvellä. Sodat eivät kuitenkaan kokonaan loppuneet, niinpä vuosisadan lopulla nähtiin Ruotsin laivasto Koiviston vesillä kahteenkin otteeseen.

Kiiskiläläinen Pekka Kiiski purjehti, kuten monet muutkin rannikon laivurit, tuohon aikaan jo ympäri Itämerta. Näitä laivureita eivät hallitsijoiden määräämät halpahintaiset rahdit miellyttäneet. Pekka Kiiski saikin sakot v. 1543, hän kun jätti hakematta kalkkikivilastin Tallinnasta Viipuriin. Rannikon asukkaille meri antoi tuohon aikaan suuren osan elannosta. Kiiskilän kalarikkailla vesillä kalastivat nautintaoikeudella myös sisämaan asukkaat. Vuonna 1556 kirjattiin Kiiskilän - Haltijasaaren vesillä olleen hailinpyynnissä kaikkiaan 101 maanmiestä, joiden lisäksi tietenkin lähikylien väki. Kalaa pyydettiin oman tarpeen lisäksi myös myyntiin. Ylimääräinen kuljetettiin Viroon, jossa se vaihdettiin viljaan, suolaan ja muuhun tarpeelliseen.


Nuottaa vedetään Kiiskilän Kyläniemessä n. v. 1900.

Suojelusta merellä ja hyvää saalista pyydettiin kalastuksen suojelijoilta, Pyhältä Andreakselta ja Pyhältä Pietarilta:

”Anna Antti ahvenia, Pekka pieniä kaloja.”

aallot.gif (1K)

Kirkollinen elämäkin sai lisäpontta tuona aikana. 1500-luvulla Koivistolla oli jo niin paljon väkeä että se sai oman papin. Vuonna 1575 jo itsenäisen Koiviston seurakunnan kirkkoherraksi määrättiin pappi Johannes. Hän hoiti seurakuntaansa 27 vuotta. Hänen allekirjoituksensa on niiden pappien nimien joukossa, jotka hyväksyivät luterilaisen opin valtionuskonnoksi. Sitä emme tiedä missä Kiiskilän asukkaat saivat hengen ravinnon, oliko kirkko Kurkelan Sinisaaressa, Piispansaaressa, Tiurinsaaressa vai muualla.

1600-luku oli Kannaksen asukkaille rauhallisempaa aikaa. Raja oli kauempana. Ruotsin valta ulottui nyt jo Inkerinmaalle ja Käkisalmen lääniin. Vuosisadan alussa nähtiin Koivistolla korkeita vieraita. Ruotsin nuori kuningas Kustaa II Adolf oli menossa saamaan sotakokemusta Inkerinmaalle kesällä 1614. Tällä matkalla hänen laivansa ankkuroi Koiviston saarten väliseen syväsalmeen kahdeksi päiväksi.

Tuolta ajalta tiedämme, että kirkko oli Kirkkosaaressa ja siinä erikoisen kaunisääniset kellot, joiden soitto kaikui yli laajan saariston. Kirkkomäellä rehotti kuitenkin kaupankäynti, mikä häiritsi kirkonmenoja. Idästä Inkerinmaalta tulivat jo tuolloin viinakauppiaat ja myivät tuotteitaan kirkkomäellä. Vuonna 1693 kiirehdittiin Koivistolle uutta kirkkoherraa entisen kuoltua. Tarmokasta esipaimenta tarvittiin, sillä ”kansa oli kovaa: kalastajia ja laivamiehiä,” näin kirjoitti pyynnön esittäjä.

Kiiskilän asutus 1500-1700 luvulla

Esi-isät Kiiskilässä

Asukkaita Kiiskilässä oli 1600 luvun lopulla likimain 25 aikuista kuudessa perheessä. Vuosisadan lopulla alkoi kuitenkin kantautua huolestuttavia uutisia. Ruotsin sotajoukon onni alkoi kääntyä ja raja läheni uhkaavasti. Luontokaan ei ollut suosiollinen. Katovuosia oli ollut ennenkin, mutta vuodet 1695-97 olivat jo kuolonvuosia. Meri piti osan väestä jotenkuten hengissä. Kiiskilän taloista kolme autioitui noina vaikeina aikoina.

Lapsien ja erikoisesti sylilasten hautajaiset olivat tuolloin yleisempiä kun vanhusten. Lapsen kunnon heiketessä alistuttiin väistämättömään ja kehtolaulussa yritettiin kuolema nähdä vaihtoehtona lapselle. Vielä paljon myöhemmin Kiiskiläläinen Anna-Mari Asikainen lauloi tässä tilanteessa lapselle kehtolaulua:

Tuuti lasta Tuonelahan,
Tuonne kirkon naapurihin,
Siel on hieno hiekkamäki,
Siel on tupa turvekatto,
Siel on lapsen hyvä olla
Tuonen tyttöjen tuvilla
Käyskennellä kartanolla,
Paimentaa tuonelan karjaa.

aallot.gif (1K)

Vielä vaikeammat ajat olivat edessäpäin. Kaunis Karjala joutui jälleen sotatantereeksi.

1700-luku:

Vuonna 1703 Tsaari Pietari perusti voittojensa huumassa Nevajoen suistoon nimikkokaupunkinsa Pietarin sekä aloitti sen edustalla olevan Retusaaren (venäläisittäin Kronstadin) linnoittamisen. Vuonna 1706 tsaarin sotajoukot kävivät hävitysretkellä Koivistolla polttaen ja hävittäen. Koiviston kirkko, sen irtaimisto ja arkistot hävisivät tuhkana taivaan tuuliin muun hävityksen mukana. Papinkin kerrotaan hävinneen noina aikoina.

Katsellessaan meren yli inkeriläiset runoilivat:

Näin mie saarenmaan palavan
Koiviston kylän kytövän.
Ei ollut salkka (sääli) saarenmaita
Salk` oli saaren neitosia----

aallot.gif (1K)

Runo on voinut syntyä noina aikoina tai monen muun hävitysretken seurauksena.

Ruotsi sotajoukon rippeet poistuivat Inkerinmaalta v. 1708 Koiviston kautta. Vuonna 1710 päänsärkyä potenut Tsaari Pietari oli jo Koivistolla matkallaan Viipuria valloittamaan. Alkoi isonvihan aika, joka päättyi Uudenkaupungin rauhaan v. 1721.

Tuossa rauhassa Karjalan kansa joutui Venäjän miehityksen alle. Katovuodet ja sodat verottivat Kiiskilän väkeä niin että 25:stä aikuisesta Ruotsin kansalaisesta jäi lapsetkin mukaan lukien vain 7:n Venäjän kansalaiseksi. Olettaa sopii, että Kiiskilän vanhoista suvuista osa oli menettänyt elinvoimansa tai muuttanut muualle. Sodat eivät kuitenkaan Uudenkaupungin rauhaan loppuneet, ne käytiin kauempana eivätkä vaikuttaneet Koiviston asukkaiden elämään niin paljon kuin aikaisemmin. Pietarin perustamisella oli kuitenkin vaikutuksensa. Koivistolaiset alkoivat kuljettaa rakennustarpeita, polttopuuta, sekä meren ja maan antimia Pietariin ja Kronstadiin. Kiiskiläläiset merimiehet seilasivat omilla laivoillaan, veivät ja toivat rahtia ja kävivät kauppaa. Tämä jatkui runsaat kaksisataa vuotta aina Venäjän vallankumoukseen saakka.


Itä-Suomalaisia, luultavasti Koivistolaisia kauppa-aluksia Pietarin satamassa.

Kirkko ja papisto hoitivat Koivistolaisten hengen ja sivistyksen tarpeet entisin opein uusienkin valloittajien hallitessa. Uusi kirkko rakennettiin hävitetyn tilalle, nyt mantereen puolelle. Vuonna 1741 jatkettiin pitkään keskeytyksissä ollutta väen kirjaamista kirkonkirjoihin. Vuosisadan puolivälissä palkattiin koulumestari huolehtimaan kansan sivistämisestä. Samoihin aikoihin aloitettiin myös rippikoulunpito.

Vuosisadan loppupuolella hallitsijat katsoivat aiheelliseksi ottaa selville ketkä kyliä asuttivat ja tiloja ja muuta omaisuutta hallitsivat. Kiiskiläänkin saapui maanmittari apureineen. Vuonna 1773 valmistui kartta selityksineen, josta ilmenee kaikki mitä verottaja katsoi aiheelliseksi.

Talot, tilukset, väki ja karja laskettiin ja kirjattiin.

Kiiskilässä oli viisi tilaa:

Kylässä oli nyt 62 asukasta. Havit, Peltoset ja Hämäläiset asuivat Kyläniemessä, Kirput ja Hyypiöt taas Kuusikko- ja Taponiemessä. Talojen pellot olivat pieniä, karjaa oli jo niin että tuotteita vietiin jo kaupunkiin myytäväksi. Hevosia tarvittiin: puun saamiseksi metsistä, talvikalastuksessa, peltotikkujen viljelyksessä, kuljetuksissa sekä liikkumisessa. Lehmistä ja vasikoista saatiin maitoa, lihaa ja nahkaa. Lampaita pidettiin villan ja lihan takia. Sikoja ja kanoja ei tällä kertaa vaivauduttu luetteloimaan.

Kylään kirjattiin kotieläimiä:


Kartta vuodelta 1773.

Vanhassa emämaassa Ruotsissa oli tällä välin tapahtunut vallankaappaus. Uusi kuningas Kustaa III matkallaan tervehdyskäynnille Pietariin poikkesi Koivistolla kesällä 1777. Kuningas ankkuroi Koiviston salmeen ja kävi kirkossa kiitosjumalanpalveluksessa. Kiitollisena vieraanvaraisuudesta hän myöhemmin lähetti Koiviston seurakunnalle arvokkaan ehtoollismaljan. Maljasta ei Koiviston papeille ollut kuitenkaan pelkkää hyötyä. Jumalattomat yrittivät ryöstää tämän arvokkaan maljan, niin että pappien oli joskus henkensä uhalla varjeltava tätä arvoesinettä. Kolmetoista vuotta myöhemmin Ruotsin kuningas oli jälleen liikkeellä laivastollaan. Tällä kertaa kuitenkin sotaisissa merkeissä, mutta huonolla menestyksellä. Ruotsin laivasto oli joutumassa saarretuksi Viipurin lahdella ja joutui pakenemaan. Pako muistetaan historian kirjoissa Viipurin kujanjuoksuna. Sotalaivojen ilmaantuminen enteili myös sodan rasituksia Karjalan kansalle.


Viipuri 1700-luvun alussa. Laivojen runsaus osoittaa Viipurin merkityksen merenkululle.

1800–luku:

Vuosisadan alussa puhkesi sota valloilleen myös maalla Venäjän ja Ruotsin välille.

Sotatantereeksi ei Koivisto tällä kertaa joutunut, mutta venäläisen sotaväen majoittaminen rasitti seudun asukkaita ja papistoa. Levottomat olot murensivat kansan moraalia ja alkuun päässyt sivistämistoimi ei sujunut ongelmitta. Sota päättyi Venäjän miehittäessä koko Suomen. Vanha Suomi liitettiin muuhun Suomeen, ja näin pääsi Karjalan kansa mukaan kehitykseen muun Suomen kanssa. Kansaa ohjattiin kaidalle tielle, siitä saivat osansa esivanhempamme Kiiskilässä. Tarmokas kirkkoherra Herman Siren toi mukanaan uuden lukollisen jalkapuunkin.





1800-luvun alku oli Koivistolaisille kuitenkin taloudellisen nousun aikaa. Halkokauppiaista ja kalastajista kehittyi vähitellen tunnettuja merenkulkijoita ja laivanrakentajia, joskin rannikolla tapahtuva kauppa ja kalastus säilyivät tärkeänä osana elannon antajina. Runollinen kansansanonta Koivistolla piti sananmukaisesti paikkansa:

”Meri on hänelle pelto ja niitty,
Pursi ja nuotta ne ovat hänelle aura ja kuokka.”

aallot.gif (1K)

Kylien pellot laajanivat vähitellen ja maanviljelys kehittyi yhdeksi elinkeinoksi myös rannikon kylissä. Talojen pellot olivat vielä hajallaan kylän eri puolilla. Pienten erillään olevien peltotikkujen viljeleminen oli hankalaa, ja metsät olivat osittain yhteiskäytössä. Tämä johti siihen että Suomen Suurruhtinaskunnassa suoritettiin Isojako.

Kiiskilässä se suoritettiin vuosina 1832-36.

Muodostettiin kuusi tilaa: N:ot 1-6 isäntineen

Naapurikylästä Kurkelasta oli vuosisadan alussa Kiiskilään muuttanut Yrjö Tuomaanpoika Kurki ja hänen kolme poikaansa jotka ryhtyivät viljelemään osaa Havin tilaa. Kylän tyttäret toivat aikojen kuluessa vierasta verta kylään, muuttajia oli muitakin. Näin saapuivat Kiiskilään Karvaset, Maisalat, Pöngät, Montoset sekä monet muut.

Vuosisadan puolivälissä erotettiin maalliset asiat hengellisistä. Kunnan asioita hoitamaan valittiin kuntalaisia valtuusmiehiksi. Kiiskiläläisistä Paavo Hämäläinen, Kristian Kirppu, sekä myöhemmin Kaapriel Maisala toimivat näissä tehtävissä. Pitäjään saatiin myös postikonttori, joten papit vapautuivat postin jaosta.

Vuosisadan puolivälissä käytiin Euroopassa Krimin sotaa, josta Kiiskiläkin sai osansa. Englantilaiset olivat liikkeellä Koivistolla. Turun Sanomat sekä Wiborg Tidningen kirjoittavat tästä välikohtauksesta. ”Höyryfregatti oli kulkenut rannikkoa Makslahden ja Kurkelan kylien ohi venäläisen sotajoukon seuratessa ja ampuessa vihollisen laivaa kanooneilla. Sotalaiva oli pysähtynyt Kiiskilän edustalle ja alkanut tulittaa kylää. Venäläiset vastasivat tuleen jolloin laiva kärsi vaurioita ja pakeni. Venäläisten vahinkoina kaksi haavoittunutta. Kiiskilässä Kirpun aitta sai osuman laivatykin ammuksesta tässä kahakassa.” Tästä Oolannin sodasta laulettiin ympäri Suomenmaan:

"Ja se Oolannin sota oli kauhia hurraa hurraa hurraa…"

aallot.gif (1K)

Vuosisadan loppu ja seuraavan alku olivat Koivistolla tasaisen kehityksen aikaa. Kaupankäynti ja merenkulku oli vilkasta. Koiviston kauppalaivasto oli maan suurimpia. Puutavaran viennissä Makslahden-Römpötin satama oli maan suurin. Laivoja tehtiin kuumeisella kiireellä. Melkein jokaisessa Koiviston kylässä ahkeroitiin uuden laivan kimpussa. Sopivan laivan löytyessä se ostettiin kaukaakin ulkomailta. Englantiin seilaavia syvänmeren purjehtijoita oli lukuisia. Kiiskilän naiset saivat ulkomaan tuomisia jo tuohon aikaan. Vaikuttava oli se purjelaivojen armaada, joka keväällä lähti kohti Pohjanmerta ja kauemmaksikin. Kuunarien, parkkien, prikien ja muiden kaukomatkojen laivojen lisäksi oli sadoittain pienempiä purjehtijoita joilla kuljetettiin rahtia Itämeren ja Suomenlahden satamien välillä. Pietariin polttopuuta ja rakennustarpeita kuljettavat kaljaasit, jaalat ja lotjat ankkuroivat Kiiskilänkin rannoille ja kylän väki naisia myöten ansaitsi elantonsa lastaustöillä, samalla kun kaikki kynnelle kykenevät miehet seilasivat meriä, lähellä ja kaukana.


Tällaiselta näytti 1870-1880 lukujen Koiviston syvänmeren laivasto. Kymmenkunta kuunaria, lähes saman verran uljaita parkkeja, puolenkymmentä prikiä ja muutama kuunariparkki.

Näiden lisäksi seilasi Koivistolaisten omistuksessa lähes kaksisataa pienempää purjealusta. Kaljaasit, jaalat, jahdit ja muut seilasivat ahkerien merimiesten taitavissa käsisä jäidenlähdöstä jäidentuloon. ”Pankolla” eivät nämä seilorit talvea kuitenkaan viettäneet. Alkoi talvikalastus, lähdettiin ”nuotanvettoo”, metsätöihin tai rakennettiin uutta laivaa tai venettä ja huollettiin entisiä. Talvella kaadettiin puut uutta laivaa varten ja ajettiin veistopaikalle. Kiiskilän laivanrakentajilla oli kiireinen aika.


Koivistonsalmi kesällä 1900


Purjealusten aikakaudelta Makslahdella

Koivistolla ja Kiiskilässäkin nähtiin usein korkeita vieraita Pietarista. Keisarit vierailivat paikkakunnalla sotalaivojen mukana tai metsästysretkillään. Ylhäissukujen jahdit toivat kesävieraita Kiiskilän hienoille hiekkarannoille. Usein näillä ylhäisten jahdeilla oli miehistönä Kiiskiläläisiä merenkävijöitä. Kiiskilän merenkulkijat saattoivatkin haastella ”venättä” keskenään omaksi ilokseen tai muiden harmiksi.


Kreivi Stackelberg, Aatu Montonen ja Lempi Kiiskilän rannalla

1900-luku:

Kasvanut seurakunta tarvitsi uuden suuremman kirkon, ja kyläläiset kansakouluja.

Alkuvaikeuksien jälkeen komea kirkko valmistui Kirkkoniemeen kahdessa vuodessa ja vihittiin käyttöön joulukuussa 1904. Urkuihin eivät enää seurakunnan varat riittäneet, mutta asia ratkesi kun Keisari Nikolai metsästysretkellään vieraili Koivistolla. Keisari halusi näyttää ettei ole Ruotsin kuningasta huonompi. Harva seurakunta voi sanoa, että heillä on Ruotsin kuninkaan lahjoittama ehtoolliskalkki ja Venäjän Keisarin ”keisariurut”. Yhteisin ponnistuksin rakennettu kaunis kivikirkko tuli pitäjän asukkaille erikoisen rakkaaksi, ja siitä tuli koko pitäjän tunnus ja ihailun kohde.

Paikkakunnan päättäjät oivalsivat kansan sivistämisen tärkeyden. Anomuksesta Senaatti vahvisti jo vuonna 1870 Koiviston kansakoulun perustamiskirjan. Näin siirtyivät opetustehtävät kirkolta koululaitokselle.

Talkootöinä valmistui Kiiskilän kansakoulu 1911, jolloin pienet kiiskiläläiset pääsivät upouuteen koulutaloon. Odotukset lienevät olleet suuret, tontillekin merkittiin nimeksi ”Sivistyksen Pylväs”.

Kaupankäynti ja merenkulku itään ja länteen oli vilkasta. Koivistolle perustettiin Merimieskoulu ja Merimieshuone merenkulun tarpeita varten. Kiiskilässä oli tuskin taloa mistä ei vähintään yksi mies ollut merta kyntämässä. Kiiskilän rannoilla rakennettiin oman kylän laivureille uusia laivoja lopuunkäytettyjen tilalle. Lähes jokaisen tilallisen isännällä oli laiva. Kaljaasi, jaala tai vähintään lotja tai osuus niistä takasi työt kesäksi. Purjeiden lisäksi mukaan oli tullut myös höyryvoima. Kiiskiläläisiä seilasi nyt kaikilla maailman merillä. Pietarin läheisyys antoi myös muita mahdollisuuksia työntekoon suurkaupungissa. Naisetkin kävivät kokeilemassa ”piikomista” Pietarissa.

(Kiiskiläläinen talon tytär Ida Piiparinen s. Hyypiö (1884-1964) muistelee tuota aikaa näin: ”Nii se riuna ol kymmenä kopeekkaa. No eihä enne Suome rahhaa olt. Ko siit vast tul se Suome raha. Vennäi rahhaaha siel, ko miehet olliit melkee kaik siel palveluksees. Ei olt ko vanhat ukot koton. Pääsiäiseks männiit ja jouluks tulliit kottii. Kaik ne olliit siel Venäjäl. Pääsijäiseks ne männiit, tai siit jälkee pääsijäise ja siit jouluks tulliit pois. – Ne tulliit ko pääskyset ikkää.”)


Herman Kuren ”Asu” on Kiiskilänniemen telakalta päässyt oikeaan elementtiinsä.

Aikuisten miesten ja poikastenkin ollessa merillä purjehduskaudet jäi tilanpito naisten ja ukkojen hoidettavaksi. Taitavia ja tietäviä olivat kylän naiset hoitaessaan taloutta miesten ollessa maailman merillä. Nuoret pojat kuin tytötkin oppivat käden taidot sekä elämän lait kun oli pakko selviytyä omin neuvoin. Rannikon asukkaat jos ketkä tunsivat myös meren ”lait”. Meri antoi, mutta aivan liian usein se myös otti. Jokainen onnistunut purjehdus oli helpotus kotiväelle. Monesti perheen isä tai poika ei enää palannut kotikonnuilleen. Meri oli ottanut omansa.


Talvinuotalla

Huolestuttavia uutisia alkoi kuulua vuosisadan alkupuolella niin idästä kuin lännestäkin. Mikä pahinta idän suunnalta tulleet aatteet sekoittivat myös suomalaisen yhteiskunnan. Elettiin vuotta 1917, alkoi vapaussota, joka päätti yli 600 vuotta kestäneen vieraan vallan miehityksen. Raskaan hinnan maksaen päätyivät Kiiskilän asukkaat onnekseen vapaan Suomen alamaisiksi jatkaen kotikylänsä Kiiskilän kauniiden rantojen asuttamista. Muutos entiseen oli kuitenkin suuri. Vapauden hintana oli sopeuduttava uusiin oloihin. Se että raja sulkeutui tiesi monelle Kiiskilän laivurille ja merimiehelle ammatin vaihtoa. Moni kaljaasi ja jaala myytiin, purjelaivoilla seilaaminen oli tullut kannattamattomaksi. Merimiehet joutuivat ottamaan pestin vieraisiin laivoihin tai rantautuivat satama – tai muihin töihin. Laivoilla ja laivatöillä ansaitut rahat olivat nyt pois kylien perheiltä. Itämerenlaivuri ”HaviMati” Konsta huomauttikin asiasta myöhemmin näin: ”Ka hyvähä tein oll`ko mie teill rahat seilasin.”


Onkariin lastataan propsia Kiiskilän Kyläniemen laiturissa

Eletään kesää vuonna 1939. Kiiskilän asukkaiden elämä näyttää jatkuvan arkisen aherruksen merkeissä. Kylän elämä on tasapainossa, siinä jokaisella on oma tehtävänsä. Maanviljelys on tullut yhä tärkeämmäksi merenkulun rinnalle. Kevään kylvöt ovat onnistuneet hyvin ja kesän säät ovat olleet suosiolliset, niinpä hyvää satoa odotellaan. Merenkulkijat piipahtavat kotikylässään matkojensa välissä ja tuovat oman lisänsä kylän raitille. Talolliset suorittavat vuodenaikaan kuuluvia töitään. Kalastajat käyvät pyydyksillään. Lastaajat lähtevät aamuvarhain ja palaavat illalla koteihinsa lähikylien satamista. Vanhuksilla ja lapsilla on myös omat tehtävänsä ja sijansa muiden joukossa. Kaikki he tuntevat kuuluvansa tänne kotikyläänsä, missä haastetaan Karjalan murretta ja kunnioitetaan Karjalan heimon perinteitä.

Kauniin kesän keskellä kyläläisten mieliä painaa kuitenkin huoli tulevasta. Uhka idästä on päivä päivältä tullut yhä selvemmäksi. Jo jonkin aikaa puna-armeija on siepannut rannikon kalastajia ja yrittänyt urkkia tietoja rannikon puolustuksesta. Tykit ovat ampuneet kohdistuslaukauksia Koivistonkin linnakkeiden lähistölle. Punatähdin varustetut lentokoneet ja sota-alukset loukkaavat Suomen aluevesiä ja ilmatilaa. Kaikki viittaa siihen että sosialistinen Venäjä aikoo miehittää vapaan Suomen alueita. Ainoastaan runsaat kaksikymmentä vuotta on saatu rauhassa rakentaa kaunista kotiseutua itsenäisen isänmaan alaisina, ja taas on toteutumassa esi-isien varoitukset ikuisesta vaarasta idän suunnalta. Tiedetään että esi-isämme ovat asuttaneet kotikyläämme jo vuosisatoja. Yhtä kauan ovat idän barbaarit ryöstelleet ja hävittäneet kotikontujamme. Aina ovat esivanhempamme kuitenkin palanneet takaisin kotikyläänsä ja rakentaneet sen entistä ehommaksi. Heidän jälkeläisiään ovat nämä Kiiskilän kylän asukkaat, jotka ahertavat perheidensä ja kotiseutunsa parhaaksi, toivoen parasta, mutta peläten pahinta.

Tämä tallennus on omistettu näille kylän asukkaille ja heidän työlleen heimonsa, perheidensä ja kotiseutunsa hyväksi.

Taistelu Karjalasta,
Tääll` on rajan tuskat, rajan toivot,
rajan kiihkot, rajan kauhut.
Niitä ei ymmärrä laakson lapset,
eikä rinnemaiden inehmot tajua.
(Johannes Linnankoski)

aallot.gif (1K)

Lähdeluettelo:

aallot.gif (1K)

Lukijall,

Tää historia osa on kerätty suurimmaks osaks Koivisto historia kirjoist ja kirjoituksist. Kiiskiläläiste ommii tekemissii ja kohtaloit vois olla paljo enemmä, jos niitä löytyy nii ois korkia aika saaha ne mukkaa. Sillo nähhää mitä kyläs on tapahtunt aikoin kulus. Isilt perityil taioil ja ahkeruuel Karjala heimo perinteit nouattamal hyö elliit ja rakensiit rakasta kotiseutuaa. Isält pojal kulkiit laivan rakentamise ja purjentimise taiot, nii ku elannon hankkimine meren viljast, kalast. Kielii piti osata nii et kauppaa voitii käyvä Viros, Pietariis ja muual vierais satamiis. Joustavaki piti olla rajan sottiin myllerryksiis, muute ois kylä tarina katkent jo paljo aikaisemmi.

Vaikk tää historia sirpalein kerruu loppuu vuotee 1939, ei nää Karjala kansa kohtalot sillonkaa muuttuneet. Taas tull sota, ja toine niinku tiiättä. Kiiskilänkii asukkaat tekkiit kaks evakko reissuu ja elläät nyt kuka missäkii. Ei päässeet ranna asukkaat mere rannal, ei tuoksunt meri ko aamul heräsiit korves uutta kottii rakentammaa. Outoi on nimet hautakumpuikii vierell.

Katkesk ko tää tarina tähä vai annettiks sen katketa?

Tää ois ensimmäne kerta ku ei ois palattu takas, takas kottii Kiiskilää.


Pääsivulle Asukkaat Talolista Ryhmäkuvia Koulukuvia Historiaa Lähihistoria Keittokirja Vieraskirja Linkkejä Muistelmia Kaunis Kiiskilä Info